KEIKAT >> Tuho Factoryssa 10.8.2004



Lavakarismaa



Täydellä sydämellä



Tällä kertaa hommat alkoivat mennä päin helvettiä jo ennen keikkapaikalle pääsyä. Roballa venattiin tilataksia soittokamat pihalla Akin, Meriluodon ja Herra Hakkaraisen kanssa muiden menneen mestoille jo edeltä.

 

No suhari saapui armollisesti vartin odottamisen jälkeen paikalle todetakseen, ettei ota "muusikoita kyytiin, koska soittokamat vaan paskaa auton".

 

Yhden piltin suusta tulee keskimäärin satakertaisesti enemmän tavaraa tunnissa ulos, kuin mitä (Tuhon) PA:sta, kaapeista ja vahvareista irtoaa kolmessa vuodessa. Montako perhehelvettikeikkaa kuski samasta syystä jättänyt ottamatta, häh?! Jätkällä ei vinttiosastolla paljoa liikettä tainnut tapahtua

 

Onneksi odotusaikamme autosta, joka ottaisi myös kamat kyytiin, palkittiin Akin kaivaessa kätköistään kätevän brenkkuflindan. Usko palaili hiljakseen...

 

Soundchekissä huomasin kaksi mainittavan arvoista asiaa. Yleisönä toiminut Laupias Tuoni näytti selkeästi yllättyneeltä ja silloisella kosketinmiehellämme oli yllään maajoukkuepaita (hyvän karman tähden vrt. pikkujoulukeikka) ja valkoiset caprihousut, mycke råck ja hyvä syy ottaa kännit. Kysykää itse laupiailta, mistä yllätyivät. Ja kertokaa mullekkin...

 

Itse keikasta ei tule mieleen paljoakaan kerrottavaa. Queen of Metalin aikana saimme basisti Akin kanssa kätevän bissetauon Factoryn megalavan takaosiin, jossa huomasin kaverin, saatana, juoneen keikan aikana mun kaljojani. Aki on tästä toista mieltä, mutta se oli niin perseet, ettei sitä kannata uskoa...

 

Olin tosin hieman hermostuneessa mielentilassa tuolloin, koska basistin (kerkeävä jätkä) lavashow kahden neliön alueella oli jatkuvasti johtaa virityskoneiston muotoisen lommon syntymiseen otsaani.

 

Ja oli hyvät soolot, joita tosin kukaan ei kuullu. Buusteri jäi ottamatta mukaan....

 

 

- J Kuningas

 

 

~~~

 

 

 

Kun ei ole pystynyt jaksamaan...jaksaminen on niin helvetin raskasta.

 

Factoryssa soitettiin. Siellä soitti myös Laupias Tuoni.

 

Oli hauskaa ja meni pitkään. Kiitos siitä.

 

- Aki