Tulevat keikat
 | 24.4.2010 Darkside, Helsinki (+ Refusal + Sorrowed) |

Menneet keikat

Keikkaraportit
KEIKAT >> Tuho Turkoosissa 8.10.2005
Hilja homeluurangon viettelevän ja hieman sammahtaneen katseen alla olimme oikeutettuja soittamaan lujempaa kuin koskaan aiemmin yleisön edessä. Massiivinen äänenvoimakkuus ei kuitenkaan saanut riistettyä illan näytelmän miespääosaa Tuholta. Jos me olimme Keisari, ansaitsisi jälkeemme esiintyneen Barbe-Q-Barbiesin jäsenet kukin valokuvansa sanakirjan kohtaan "Jumalatar". Those girlies rock!
Dead Metal Massacre, Don´t Forget To Die ja Violence saivat maailman ensi-iltansa kuin myös Hardcore (ent. Minä Olen) uusine sanoineen ja sovituksineen. Cover-puolella Venomin In League With Satan huipensi metallisen settimme lopulliseen orgasmiin. Ja ei orkkua ilman kliimaksia.
Encorenamme soi klassisimpia rähinäraitoja mitä tähän maailmaan on koskaan sävelletty; Motörheadin Killed By Death
Tuho-asennetta sovellettiin myös työnjaossa. Jumalaisen äänikoneen, Herra Hakkaraisen sijaan Violence kappaleessa yleisö sai kuulla allekirjoittaneen kuninkaallista Tom Araya imitaatiota huutolaulun muodossa.
Yleisö näytti nauttivan tästä, mutta puolivarovaiseen sävyyn minua kehoitettiin kuitenkin säilyttämään päivätyöni...
Summa summarum; bändi teki hyvin! Aki vetäisi bassosoolot pilkulleen, Hakkarainen ravisteli maata ja rikkoi ikkunoita kortteleiden päästä Ilen pitäessä taimia sellaisella lihasvoimalla, että alan jo uskoa miehen myyneen sieluaan saatanalle...
-J Kuningas-
KEIKAT >> Tuho Turkoosissa 18.2.2005
Turkoosin keikka onnistui kaiken kaikkiaan hyvin. Ensi-iltansa saivat Minä Olen sekä Last Words ja yleisö otti yhtyeen vastaan paremmin, kuin koskaan aiemmin. Omia mogia tuli muutama ja soiton tarkkuus hieman kateissa, mutta saundillisesti kitara murisi hävyttömän tehokkaasti; päivitetyt SA-81 aktiivimikit ja MXR-151:n distortio tekivät taikansa...
Tilaa ei "lavalla" taaskaan ollut, ja Factoryssa suorittamani lyhyt oppimäärä bassonväistelystä korottautui nyt pitkäksi. Väistely tosin näytti kannattavan, koska Akin keimailu palkittiin sittemmin ruhtinaallisesti!
Soundcheckissä henkilökunta tuli avautumaan soiton voimakkuudesta. Otin särön pois ja vääntelin vahvarista kolmannen, käyttämättömän kanavan namiskoja ja kysyin hemmoilta, että eikös ole parempi. Oli se kuulemma...
Vittä minuuttia ennen H-hetkeä joku urpo kävi kaatamassa PA kaapin ja tuoppinsa sisällön Perkeleellä Laupiaiden Peteltä lainassa olevalle efektispedulle. Mitään ei, ihme sinänsä, mennyt edes puolittain paskaksi, kyllä se saksalainen osaa
-J Kuningas-
~~~
Yritä tunkea kolme sormea toisiaan koskettamatta tulitikkurasiaan. Yhtä mahdottomalta tuntui tunkea viisi äijää pysäköintiruudun kokoiseen tilaan soittimineen ja härveleineen keikan ajaksi hartaana toiveena kaikkien selviäminen suurinpiirtein ehjin nahoin keikan loppuun asti. Varsinkin kun muutaman alle otetun oluen jälkeen paikallaan pysyminen ei ollut varteen otettava vaihtoehto. Allekirjoittaneella sitä vaihtoehtoa tosin ei ole aiemminkaan löytynyt...
Kovasti ja suuresti kaiversi asianlaita, ettei vahvistimen voluuminapukkaa uuden kaapin kera, joka nyt sai kasteensa keikkaolosuhteissa, voinut kääntää kuin noin ykkösen kohdille henkilökunnan tiukan vastustuksen vuoksi. Kyllä ne onnelliset samassa talossa asuvat siitä oikeasti olisivat nauttineet :) Pitää varmaan tehdä voluuminapukalle uusi asteikko, että saa kääntää yhdelletoista...
-Aki
~~~
Biisilista Turkoosissa:
1. Killed by Death
2. Victory and Eternity
3. Minä olen
4. Last Words
5. Voices in Silence
6. Queen of Metal
7. Kill the Emperor of Metal
8. Metal Gods / Breaking the Law
9. Emperor of Metal
--
10. Sieg Und Ewigkeit
KEIKAT >> Tuho Factoryssa 10.8.2004
Tällä kertaa hommat alkoivat mennä päin helvettiä jo ennen keikkapaikalle pääsyä. Roballa venattiin tilataksia soittokamat pihalla Akin, Meriluodon ja Herra Hakkaraisen kanssa muiden menneen mestoille jo edeltä.
No suhari saapui armollisesti vartin odottamisen jälkeen paikalle todetakseen, ettei ota "muusikoita kyytiin, koska soittokamat vaan paskaa auton".
Yhden piltin suusta tulee keskimäärin satakertaisesti enemmän tavaraa tunnissa ulos, kuin mitä (Tuhon) PA:sta, kaapeista ja vahvareista irtoaa kolmessa vuodessa. Montako perhehelvettikeikkaa kuski samasta syystä jättänyt ottamatta, häh?! Jätkällä ei vinttiosastolla paljoa liikettä tainnut tapahtua
Onneksi odotusaikamme autosta, joka ottaisi myös kamat kyytiin, palkittiin Akin kaivaessa kätköistään kätevän brenkkuflindan. Usko palaili hiljakseen...
Soundchekissä huomasin kaksi mainittavan arvoista asiaa. Yleisönä toiminut Laupias Tuoni näytti selkeästi yllättyneeltä ja silloisella kosketinmiehellämme oli yllään maajoukkuepaita (hyvän karman tähden vrt. pikkujoulukeikka) ja valkoiset caprihousut, mycke råck ja hyvä syy ottaa kännit. Kysykää itse laupiailta, mistä yllätyivät. Ja kertokaa mullekkin...
Itse keikasta ei tule mieleen paljoakaan kerrottavaa. Queen of Metalin aikana saimme basisti Akin kanssa kätevän bissetauon Factoryn megalavan takaosiin, jossa huomasin kaverin, saatana, juoneen keikan aikana mun kaljojani. Aki on tästä toista mieltä, mutta se oli niin perseet, ettei sitä kannata uskoa...
Olin tosin hieman hermostuneessa mielentilassa tuolloin, koska basistin (kerkeävä jätkä) lavashow kahden neliön alueella oli jatkuvasti johtaa virityskoneiston muotoisen lommon syntymiseen otsaani.
Ja oli hyvät soolot, joita tosin kukaan ei kuullu. Buusteri jäi ottamatta mukaan....
- J Kuningas
~~~
Kun ei ole pystynyt jaksamaan...jaksaminen on niin helvetin raskasta.
Factoryssa soitettiin. Siellä soitti myös Laupias Tuoni.
Oli hauskaa ja meni pitkään. Kiitos siitä.
- Aki
KEIKAT >> TUHO SKULLIN RIENNOISSA 29.11.2003
Tämä oli ilta, kun Tuho ensimmäistä kertaa purkautui maailmalle kolostaan Iso-Roban uumenista. Ja harva sitä iltaa unohtaa! Tosin yhdestä silloisesta jäsenestämme en tiedä muistaako iltaa laisinkaan...
Paikka oli edesmenneen Riot E:n Unioninkadulla sijaitsevien tilojen auditorio ja tapahtuma Skullin pikkujouluriennot. Soundcheck ajan koittaessa bändin muu jäsenistö kosketinsoittajaa lukuunottamatta oli paikalla, kuten pitikin, mutta puhelimen välityksellä käydyssä keskustelussa paikalta uupuneen Miikun kanssa ilmeni, että kyllä kyllä tulossa ollaan, mutta hetken kestää vielä. Mies oli jossain napapiirin toisella puolella...
Näin rohkaisevasti tämä kaikki alkoi.
No, eihän sitä koskettimia soundcheckissä tarvita ja niiden soittajakin saatiin kuin saatiinkin oikealle puolelle maata. Mutta siinä samalla saatiinkin seuravaa yllätys herran hoiperrellessa sisään puoliksi juotu eurojallu toisessa ja koskettimet toisesta kädestä roikkuen. Tämä oli hetki, jolloin allekirjoittanut, tähän asti iltaa viinapullot kiertäen, käveli tiskille ja otti reilun kulauksen ensimmäisestä käteen osuneesta viinaa sisältäneestä pullosta ajatusten vaellellessa jo asiassa jos toisessa, mitä illan myötä olisi vielä tapahtuva.
Entä itse keikka? Olisi voinut mennä huonomminkin. Mitä nyt muutamista katsomosta pakoon yrittäneistä yksilöistä tai kosketinsoittajan sammumisesta kesken keikan.
- Aki
~~~
Faktat ennen keikkaa:
- Avaamme Killed By Deathilla
- Kappaleessa ei ole kiippareita
- Kiipparia on paha soittaa kantaen, siksi sitä käytetään jalustalla
- Humala poistaa estoja
- Vongattavien määrä/laatu yleisössä lisää eksponentiaalisesti yksilön esiintymishaluja
Faktat keikan jälkeen
- Avaamme Killed By Deathilla
- Kappaleessa on kiipparisoolo ensimmäisen 15s sisään
- Laitetta on mahdollista soittaa hartioilla niskan takaa
- Humala poistaa myös tasapainon
- Kitaristi! Setin seuraavien neljän biisin aikana katso, minkä päälle astut
Lavamonitorien puute vaikeutti hommia turhan paljon, mutta helvetti, että mulla oli hauskaa!